Klubitoimikunnan toimintakertomus 2017

Kokoukset           

Kulunut vuosi oli Klubitoimikunnan 130. Kokouksia on pidetty kuukauden 1. maanantaina yhteensä 11 kertaa.

Jäsenet                 

Klubitoimikuntaan ovat kuuluneet puheenjohtajana Petri Vallin Esikunnasta Lauri Lempinen, Matti Kraapo, Pertti Koponen ja Ari Lehtimäki sihteerinä, Hallituksesta Tarja Hakanen, Hälytysosastosta Mikko Jönkkäri, Tomi Peltomäki ja Esa Ilkka varapuheenjohtajana, Naisosastosta Pirjo Soini, Nuoriso-osastosta Jani Marjakoski, Soittokunnasta Markku Ollila, Teija Takala ja Heikki Takala, Tukiosastosta Jouko Nurmén ja Juha Nurminen.

Tilaisuudet          

Tulimeriristeilyn kuljetuksen ja myynnin organisointi tammikuussa

Laskiaistiistain 28.2.17 marssiin osallistui n. 120 henkilöä. Keli oli hyvä pelätystä liukkaudesta huolimatta. Soittajia oli hyvin ja rumpuryhmäkin oli mukana. Kuulutus hoidettaneen ensi kerralla lavan laitteistolla.

Salomonkallion ulkoilupäivä 26.2.17 oli hyvin järjestetty ja onnistunut. Porin VPK:sta osallistui toistakymmentä jäsentä.

Alueen Förskottivappuun Uudenkoiviston VPK:n talolla 22.4.17 Osallistujia Porin VPK:sta 1+1, hauskaa oli ollut (naisosasto oli matkoilla).

Porin toiminta-alueen yhteinen teatteri-ilta oli pe 28.4.17. Näytelmään Tuntematon sotilas osallistui Porin VPK:sta 13+3, esitystä kehuttiin ja pauketta riitti.

VPK:n lauluilta / Tukiosaston 20v juhla / Klubin 130v juhla järjestettiin 16.6.17. Sää suosi onnistunutta tilaisuutta, osallistujia oli n. 60. Soitto sujui hyvin ja lauluvalikoima oli sopiva. Sovittiin, että tilaisuutta jatketaan, ja että lauluvalikoimaa uusitaan, sekä että makkaraksi hankitaan kunnon makkaraa, ei Poprilliä. Lauluillan jälkeen vietti Tukiosasto 20v juhlaansa saunaillan merkeissä.

Liiton järjestämään Eloristeilyyn Viking Gracella 25.-26.8.17 osallistui meiltä 3 henkilöä.

Naisosaston järjestämän Porin Päivän myynti oli menestys, velliäkin jäi 30 litraa. Ammattimaiset kokit olivat asialla. Väkimäärä oli hieman vähentynyt.

Päivä paloasemalla järjestettiin 25.11.17 johon osallistuttiin eri toimipisteissä.

Suomen 100 -vuotisjuhlavuoden palokuntalaisjuhlaan Porin Yyterin Kylpylähotellissa 2.12.2017 osallistui 60 jäsentä, iltajuhlaan 31.

15.12.17 vietettiin Klubilaisten omaa ”joulua” Promenadisalissa Abba –konsertin merkeissä.

Klubitoimikunta kiittää tilaisuuksiin osallistuneita jäseniä sekä hyvästä yhteistyöstä eri osastojen kanssa.

 

Petri Vallin                                            Ari Lehtimäki

Puheenjohtaja                                     Sihteeri