Porin VPK:n Naisosaston 60-vuotisjuhlamatka

Porin VPK:n Naisosaston 60-vuotisjuhlamatka Budapestiin, Unkarin pääkaupunkiin 12–15.4.2012

 

Aloitimme matkasuunnittelun jo muutama vuosi sitten, tietäessämme juhlavuoden olevan tulossa. Ensin pohdimme matkan luonnetta ja sen jälkeen valitsimme kohteen, Budapest tuntui kiinnostavalta. Tiinasta saimme luonnikkaan matkanjohtajan.

 

Tonavajoen halkoma Budapest on vuosisatojen mittaan ehtinyt nähdä niin keisarillista loistoa kuin vähemmän hohdokkaitakin aikoja. Budapest on jo pitkään kasvattanut suosiotaan matkakohteena.

 

Matkalle lähtivät; Anita Luonila, Sirpa Tanninen, Tarja Tuomola, Raija Niemi, Leena Mäkinen, Tarja Hakanen, Seija Milan, Lea Ruuhilahti, Tiina Vitikka, Miia Ruusulaakso, Pirjo Soini ja allekirjoittanut.

 

Matkamme alkoi Porin linja-autoasemalta torstaina aamuyön hämärissä, jonneka jokainen saapui unisina, matkalaukut täynnä seikkailumieltä ja paljon kameroita.

 

Forssan jälkeen Pirjo tarjoili yösydännä tekemiään aamiaissämpylöitä. Eihän se ole retki eikä mikään, jollei ole eväitä…

 

Lento Finnairin koneella kesti noin parisen tuntia määränpäähän, Ferihegyn lentokentällä meitä oli vastassa unkarilainen opas sekä bussi, kiertelimme tunnin verran keskustassa (josta tuskin mitään enää muistetaan, jaa muistan maininnan baarikadusta) ja Budan puolella Linna -vuorella nähtävyyksiä katselemassa, ennen asettumistamme hotelliin.

 

Hotellimme Erzebet City Center on keskellä kaupunkia, pieni ja siisti, hotellisiivoojat käyvät päivittäin, ja jääkaapissa on pikkujanoon juotavaa.

 

Puut viheriöivät ja kukkaset kukkivat, meille tuttu joulukukkanen hyasintti kasvoi runsaana hotellimme lähellä olevassa puistossa. Kevät oli pidemmällä kuin kotimaassamme. Keli kohtalainen, noin + 15 astetta.

 

Ensimmäisenä iltana suuntasimme läheiseen ravintolaan yhdessä syömään, ravintola oli pieni, mutta meille oli rakennettu kahdentoista hengen yhteinen pöytä ja sen mukaan oli siis yhteinen laskukin. Siinä meillä laskemista, tai Leenalla, että sai jokaiselle oikean summan maksettavaksi. Onneksi on keksitty laskimet.

 

Ateria maksoi noin 4820 forinttia/17 €, pääateria jälkiruokineen ja viineineen. Ruokalistan lukeminen; se, se vasta haasteellista oli, yllätyksiä tuli. Mitään muuta ei sitten sinä iltana jaksettukaan, otettiin pari kaljaa ja mentiin nukkumaan….

 

 

Perjantaina, maittavan ja runsaan aamiaisen jälkeen jalkauduimme kaupungille yhdessä shoppailemaan, pitäähän ne tuliaiset ostaa kotiväelle, iltapäivällä osa väestä jatkoi shoppailua ja osa lähti villieläintarhaan tutustumaan. Taksilla mentiin, liikennevaloilla ohjattiin liikennettä myös Unkarissa, ja punaisia päin ei ajettu, tiestä nimittäin nousi metrin korkuinen betonipylväs keskelle katua, laskeutui alas kun valot vaihtuivat vihreäksi.

 

Tarhassa ihastelimme asiaankuuluvasti kaikki villieläimet. Siellä oli melkein kaikki tutuimmat elukat mitä safarillakin telkusta näkee. Eläintarhareissu oli kyllä oikein mukava ja kelikin helli meitä, aurinko paistoi ja oli lämmin. Taidan lähteä tiikereiden kanssa kruisaileen.. suunnitteli Miia.

 

Ennen eläintarhareissua, kävimme porukalla siinä Bestin kuuluisassa Gerbeaudin kakkukahvilassa, joka sijaitsee Vörösmartyn aukiolla. Oltiin kuin Liisat ihmemaassa, rakennus oli kaunis niin sisältä kuin ulkoakin, upea ja koristeellinen, huonekaluineen päivineen. Kahvilan interiööri on vuodelta 1858.

 

Olihan siellä satoja erilaisia kakkuja, leivoksia, suklaisia, mansikkaisia, torttuja, hillolla ja ilman, jäätelöitä ym. Edellisiltaisesta laskuhärdellistä otimme oppia, menimme pienempiin pöytäryhmiin istumaan, jotta laskun selvittäminen kävisi helpommin.

 

Perjantai-illalla suuntasimme ravintola Karpatiaan yhdessä syömään, se on ”kullitettu” paikka tiesi Leena kertoa, miehiä paljon siis, arvelimme. Kulissit olivat todella upeat ja liivipukuiset tarjoilijamiehet vielä upeampia, tarjoilukin huippuluokka, kolme 4 hengen pöytää ja kuusi miestarjoilijaa, huh, huh.. yhtään naistarjoilijaa ei näkynyt, no jaa hovimestari taisi olla nainen.

 

Täällä tarjoilija oli niin fiksu että summasi meille jokaiselle oman laskun. 5-6 miehinen orkesteri soitti koko illan mahtavaa musiikkia, allekirjoittaneenkin tanssijalkaa vipatti, meidän pikkukamariin perukoille musiikki vaan kuului tosi huonosti, harmi. Hieno oli paikka, hieno.

 

 

 

Lauantaiaamuna ilmassa oli hivenen sateen tuntua, mutta aamiaisen jälkeen taas ostoksille, tuliaiset aiheuttivat jo päänvaivaa, kauppahalliin suuntasimme siis kulkumme, jossa olimmekin jo käyneet tulopäivänä, joten paikkahan oli tuttu kuin mikä…, siellä kuulemma vähän halvempaa tavaraa, ja mitä sieltä löytyikään, munia, munia, munia….

 

 

Leena ja Tarja lähtivät oppaan kera kaupunki- kävelykierrokselle. Baarikatukin oli matkan varrella. Kannatti mennä, kävelykierrokselta palaavat kertoivat.

 

Lauantaiaamun ostosreissun jälkeen kylpylä kutsui vettä rakastavia, joten uima-asusteet mukaan ja vuonna 1918 rakennetun Gellertin kylpylään loikoilemaan, kylpylä sijaitsee Gellert-vuoren juurella Budassa, nykyisessä käytössä se on ollut vuodesta 1927 lähtien. Mineraalipitoinen 37 asteinen vesi tulee kylpylään suoraan kuumista lähteistä.  

 

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä kylpylä, ulko-allas alueella oli SZauna, eli oikea sauna, ilman löylynheittoa tosin, Harvian verkkokivikiuas tönötti keskellä löylyhuonetta. Mielenkiintoinen tosiaan, käymisen arvoinen paikka.

 

 

Lauantai-iltana ohjelmassa oli Budapest by Night iltaretki. Retken aikana pääsimme ihailemaan Tonavan siltoja, Budan ja Pestin rantojen rakennuksia. Bor La Bor kellariravintolassa nautimme maittavan kolmen lajin illallisen viineineen. Ruokailun jälkeen siirryimme Legend-laivaan joka vei meidät Tonavanjoelle, kiertoajelu kesti noin tunnin, kuulokkeiden kautta kuuntelimme suomenkielistä Unkarin historiaa niin että hitaampaakin hirvitti.

 

Upea öinen maisema, suuret valaistut palatsit hivelivät silmiä. Palatseja näkyy vähän joka puolella. Kuvassa parlamenttitalo, talo on rakennettu vuosina 1885-1902, siinä on 691 huonetta.

Parlamenttitalossa kokoontuu Unkarin kansalliskokous ja se on nykyisin avoinna myös yleisölle, tosin pitkiin jonotusaikoihin kannattaa varautua.

 

Retken lopuksi kävimme vielä ihastelemassa Linna-vuorelta käsin öistä kaupunkinäkymää, joka olikin vallan huikaiseva, kuin mustalla sametilla pienenpieniä kimaltelevia värikkäitä kristalleja.

 

Sunnuntaiaamu valkeni ja oli matkamme kotiinlähtöpäivä. Suuntasimme vielä kulkumme kaupungille, kuka mihinkin päin, porukka liukeni kuin usvaan. Rohkeammat meistä menivät köysirata ajelulle, joka nousi 8 metrin korkeuteen maan pinnasta, kulkiessaan ylöspäin vuoren rinnettä. Ja toiset rohkeat vielä etsivät avoinna olevaa viinakauppaa…. siis mitä! Tokaiji viiniä on monenvuotista -ja hintaista, pää pyörällä tutkailtiin tarjontaa. No löytyihän sielt lopulta jotain.

 

Ja pitäähän sitä matkalla yksi kirkkokin katsastaa, siispä kirkkoon, kyseessä oli roomalaiskatollinen kirkko, jossa juuri oli meneillään kirkollinen palvelus, valitettavasti kuvia ei saanut kirkossa räpsiä, joten tyytyminen on vain muistikuviin.

 

Olimme sopineet, että klo 15.00 mennään yhdessä vielä syömään, lähtöaika kentälle oli klo 17.00, joten yö menee matkatessa. Ruokapaikka löytyi, tosin lautasen runsaudesta voidaan olla montaa mieltä, nimittäin tullessamme opas kertoi meille että ruokaa unkarilaisella lautasella on runsaasti, eikä laihduttamista kannata miettiä täällä ollessa, mutta kyseisen ravintolan annokset olivat niin taidokkaasti aseteltu että ruokaa oli tosi vaikeaa löytää… tai no…mutta nälkä siirtyi sentään vähän eteenpäin.

 

Hups.. ompas aika on mennyt nopeasti, lähtöaika lähenee, opas haki meidät hotellista ja kertoili bussimatkalla vielä viimehetken tarinat ja historiat sekä lentokenttä käytänteet. Konepistooleita eivät kuulemma käsimatkatavaroissa hyväksy, virkailijat ottavat pois eivätkä anna enää takaisin, kummallista porukkaa, sanon minä.

 

Lentoterminaalissa teimme vielä viime hetken ostokset, kaikki forintit piti nyt käyttää pois, ja löytyihän sieltä ostettavaa, tarjouksia oli ja kassit täyttyivät jos jonkinlaisesta tuliaisesta.

 

Ruisleipää emme koneessa saaneet, vaan kolmioleipää, jossa pursuavat täytteet, söimme kuitenkin hyvällä ruokahalulla, ja kahvikin maistui tosi hyvältä Unkarin vahvaan kahviin verrattuna, oppaan mukaan suomalaiset juovat vain ruskeaa vettä ja heillä on oikeaa kahvia. Ruisleipää unkarilaiset eivät syö, on kuulemma köyhien ihmisten einestä, sääli..

 

Illan pimeydessä laskeudumme Helsinki-Vantaan lentokentälle, saimme matkalaukut tosi nopsaan, hetken joudumme oottelemaan bussia joka kuljettaa meidät takaisin kotiin, bussimatka menee suurimmalla osalla nukkuessa. Perillä Porissa oltiin aamuyöllä puol neljän maissa, kiiruusti kotiin ja nukkumaan, matkatuliaiset saavat odottaa …..hohhoijaa,kyllä nyt väsyttää.

 

”Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana”

 

Loppulauselmana sanoisin että 3-4 päivää on aivan liian vähän jotta ehtisi tutustua tähän upeaan Budapestin kaupunkiin sekä Unkarin kulttuuriin yleensä, niin runsaasti oli tutustumisen arvoisia paikkoja, paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta.

 

Anna-Maija Haanpää

Porissa 6.5.2012

ICE-koodi turvaksesi

In Case of Emergency (ICE) on tunniste, jonka avulla voidaan löytää hätätilanteeseen joutuneen henkilön kännykän puhelinluettelosta sen henkilön tiedot, jolle hätätapauksesta on ilmoitettava.

ICE- tunnisteen kehitti englantilainen sairaankuljettaja Bob Brotchie toukokuussa 2005. Hän alkoi levittää tietoa tunnisteesta.

Lontoon pommi-iskujen jälkeen 7. heinäkuuta 2005 tunniste nousi suuren yleisön tietoisuuteen, kun pelastushenkilöstö etsi uhrien puhelimista omaisten numeroita juuri ICE- tunnisteella. ICE on levinnyt tehokkaasti ympäri Eurooppaa. Myös Pohjois-Amerikassa tiedotetaan tunnisteesta.

ICE:n voi kukin laatia itse omaan kännykkäänsä. Lähiomaisen nimen eteen lisätään kännykän nimiluetteloon kirjaimet ICE. On käytännöllistä luoda lähiomaisen tiedoista luetteloon kaksi eri tietuetta, joista toisessa on ICE ja toisessa ei, näin nimi säilyy aakkosissa tavanomaisella paikalla ja ICE- koodilla varustettuna i-kirjaimen kohdalla.

ICE -tunnisteita voi käyttää useampiakin: ICE 1nn, ICE 2 mm jne.

Lähde: WIKIPEDIA

Lauri Lempinen

Syyskokouksen päätökset

Porin VPK:n 149. syyskokous hyväksyi ensi vuodeksi toimintasuunnitelman ja talousarvion. VPK:n Itäpuistossa olevien kiinteistöjen peruskorjauksia jatketaan ensi vuonnakin. 

Palokunnan päälliköksi valittiin edelleen Markku Heino, joka on hoitanut tehtävää vuodesta 1999 alkaen.

VPK:n Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin vuosiksi 2012 – 2013 Tarja Hakanen.  Nykyinen puheenjohtaja Petri Vallin on toiminut  puheenjohtajana vuodesta 2002 alkaen. 

Vuosiksi 2012 – 2013 Hallitukseen  valittiin erovuoroisista jäsenistä jatkamaan Tero Tamminen ja Petri Vinberg. Uusina jäseninä valittiin Tuula Toivanen ja Tiina Vitikka. Hallituksessa jatkavat Markku Heino, Joonas Kekki, Marko Kokko, Jussi Laine ja Lauri Lempinen.

Tilintarkastajaksi valittiin Ilkka Tähtinen HTM ja varalle Jorma Leivo HTM ja toiminnantarkastajaksi Orvo Luoma ja varalle Antero Luonila.

Antero Luonila, Porin VPK:n tiedottaja

Hälytysosaston harjoitustalo paloi 12.10.2011

Hälytysosaston harjoitus käytössä ollut vanha leipomorakennus paloi varhain keskiviikko aamuna 12.10.2011. Hälytys tulipalosta tuli aamuyöllä hieman kello kahden jälkeen. Ensimmäisten yksiköiden saapuessa kohteeseen oli selvää, että rakennusta ei enää pystytä pelastamaan voimakkaan palon vuoksi.

Voimavarat siirrettiin alkuvaiheessa läheisten rakennusten suojeluun, joista lähimmät olivat vain muutaman metrin päässä palavasta rakennuksesta.

Tulipalon sammutustyöhön Porin VPK:sta osallistui kaksi sammutusyksikköä ja säilioauto, sekä viitisentoista henkilöä hälytysosastosta. Muonitusta hoisi naisosasto toimittaen ruokaa suoraan paikan päälle.

Hälytysosasto menetti tässä tulipalossa arvokkaan harjoituskohteen, jota käytettiin moniin erilaisiin harjoituksiin. Viimeksi hälytysosasto harjoitteli rakennuksessa vain kahta viikkoa aikaisemmin kattotyöskentelyä.

LSPel:n kilpailupäivä Kankaanpäässä

Nuoriso-osaston joukkue lähti edustamaan Porin aluetta 10-tehtäväkilpailussa Länsi-Suomen pelastusalan liiton kilpailupäivänä lauantaina 24.9. Kilpailussa oli mukana seitsemän joukkuetta ja porilaiset sijoittuivat hopealle, Vahdon VPK:n joukkueen viedessä voiton. Kolmanneksi sijoittui Laitilan VPK:n joukkue.

Samassa tilaisuudessa kilpailtiin Nummelan maljasta, jossa voiton vei Vahdon VPK, toiseksi tuli Somerniemen VPK ja pronssia sai Sauvon VPK. Porin VPK:n joukkue oli kuudes, kun kilpailuun osallistui seitsemän joukkuetta.

Porin VPK:n naiset pärjäsivät hienosti

Porin VPK:n Naisosaston joukkue saavutti pronssitilan SM Iines-kilpailussa, joka järjestettiin Kotkassa XXVI yleisen palokuntalaiskokouksen yhteydessä.

Palokuntanaisten SM Iines-kilpailu on toiminnallinen, palokuntataitoja mittaava kilpailu.

Joukkueessa kilpailivat Miia Ruusulaakso, Eliisa Ohrankämmen ja Mirka Koivusilta.
 
 
Onnittelut joukkueelle!

Tiedote: Antero Luonila

Esikuntalaisia Seilissä, mutta ei seilissä

Porin palolaitoksen Veteraanien viime kesän retkikohteena oli Turun saaristossa Nauvossa sijaitseva Seilin saari, jolla on inhimillisesti katsoen monen vuosisadan koskettava menneisyys, jota kuitenkin on tarkasteltava oman aikakautensa valossa.

Erinomaisen taustan retkelle antoi edellisenä iltana FST5:ssä esitetty Seilin historiaa käsittelevä dokumentti.

 Retken järjestelyt hoitivat Markku Mäkelä ja Kalevi Stenroos, joka toimi myös ansiokkaana matkan ylijohtajana. Porin Linjojen korkeatasoista turistibussia ohjaili Vesa Puumala, ja erinomaisena oppaana toimi Naantalista mukaan tullut Pirkko Karmakoski. 37 retkeläisen joukossa oli palolaitoksen veteraaneja puolisoineen ja ystävineen sekä Porin VPK:n Esikunnan jäsenistä Matti Kraapo, Altti Lehtola, Tauno Partanen, Teuvo Kaapeli ja Lauri Lempinen.

 Päivän merellinen osuus alkoi Rymättylän Hangan satamasta, josta m/s Linta vei meidät Seiliin. Puolen tunnin merimatkan aikana nautittiin aamupäiväkahvit.

Pian retkemme jälkeen m/s Linta korvattiin uudella aluksella.
Kuva: Altti Lehtola

Seilin saari peräytyy jo vuosituhansien takaa. Ajan saatossa maankohoamisien myötä monesta erillisestä saaresta on muodostunut nykyinen Seilin saari.

Seilin historia sairaalasaarena alkoi vuonna 1619, jolloin kuningas Kustaa II Adolf julkaisi käskykirjeen uuden leprasairaalan perustamiseksi. Sen mukaan spitaalitauti oli Jumalan rangaistus syntisestä elämästä, ja Turun ulkopuolelta oli siten etsittävä saari, jonne voitaisiin rakentaa leprasairaala. Sinne tultaisiin sijoittamaan kaikki Turun silloisten hospitaalien leprapotilaat sekä mielisairaita ja muita kroonikoita. Seilin valinta on ymmärrettävää, koska saari sijaitsi Turku–Tukholma-laivareitin lähellä. Siellä oli vanhastaan ankkuripaikka ja lisäksi hautausmaaksi soveltuva hiekkaharju.

Vuonna 1624 tuotiin saarelle Turusta Pyhän Yrjön hospitaalin kirkko, joka koottiin uudelleen. Entiset hoitopaikat, Turun hospitaalirakennukset, oli poltettu maan tasalle tartuntavaaran pelossa pari vuotta aiemmin.

Perimätiedon mukaan yksi suomenkielen monista humalatilaa tarkoittavista sanoista on peräisin ajalta, jolloin leprasairaalan potilaat valmistivat saarella alkoholia. Kerrotaan, että alkoholia olisi myyty ohimeneville laivoille saaren laiturilta. Kun merimiehet olivat matkalla Turkuun nauttineet liikaa Seilistä ostamaansa pontikkaa, sanottiin heidän olevan täydessä seilissä.

Kuva: Altti Lehtola

Isonvihan aikana 1713–1721 rakennukset rappeutuivat ja potilasmäärä hupeni. Vain pääsaaren rakennukset kunnostettiin. Nykyinen puinen Seilin kirkko rakennettiin entisen paikalle vuonna 1733. Isonvihan jälkeen leprasairaiden lukumäärä laski voimakkaasti.

Spitaalipotilaille ei järjestetty varsinaista lääkärinhoitoa. Ensimmäisen kerran saarella vieraili lääketieteen oppinut vuonna 1686. Myöhemminkään lääkärinhoito ei ollut yleistä. Hoitokeinoja olivat paloviina, parantavien lähteiden vesi ja Jumalan sana. Isonvihan jälkeen Seiliin siirrettiin lähinnä mielisairaita. Viimeinen spitaalipotilas kuoli vuonna 1785.

Vuosina 1785–1840 Seilin hospitaali toimi mielisairaalana, jonka potilasmäärä vaihteli 30:n ja 50:n välillä ollen aikanaan Suomen suurin mielisairaala. Ensimmäinen jäljellä olevista kivirakennuksista rakennettiin neliömäisen pihan itä- ja eteläpuolelle vuonna 1801-1803. Pihan länsi- ja pohjoispuolella olleiden vanhojen puurakennusten tilalle rakennettiin 1851 Turun kaupunginarkkitehti P.J. Gylichin piirtämät kivirakennukset. Uusklassinen rakennuskokonaisuus oli saaristomiljöössä varsin harvinainen.

Sisäpuolelta rakennus jaettiin pitkällä käytävällä, jonka varrella oli yhden hengen huoneita, kooltaan 1,87 × 2,07 m. Henkilökunta piti potilaat visusti eristyksissä, eikä sellien kunnosta juuri huolehdittu. Läänin viranomaisten tarkastuskäynneillä 1800-luvulla sairaalan toiminnan ja rakennusten todettiin olevan kehnosti hoidettuja.

Seilin hospitaalin toiminta muuttui jälleen vuonna 1889. Silloin kaikki hospitaalin miespotilaat siirrettiin Käkisalmeen valmistuneeseen turvalaitokseen. Siitä lähtien Seilissä oli vain naispotilaita, ja naisten sairaalana se toimi aina vuoteen 1962 saakka. Vuodesta 1960 lähtien sairaalaan ei enää otettu uusia potilaita. Sairaala lakkautettiin vuonna 1962.

Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen kenttäasema on toiminut Seilissä ympärivuotisesti vuodesta 1964, jolloin valtio luovutti vanhat hospitaalirakennukset yliopistolle. Rakennukset on tietenkin korjattu perusteellisesti. Tutkimuslaitos keskittyy Saaristomeren ja Itämeren alueen monitieteelliseen tutkimukseen, jonka keskiössä on meriympäristön tilan pitkäaikaisseuranta. Vierailu asemalle ei ollut mahdollista.

Saaren synkästä menneisyydestä ei kirkkoa, joitain hautapaikkoja ja rakennusten perustuksia lukuun ottamatta paljonkaan ollut nähtävissä. Erinomainen opastus ja saaren luonnosta kertovat taulut tekivät vierailusta kokemisen arvoisen. Saarella on nykyisin myös ympärivuotista asutusta maanviljelyineen ja karjanhoitoineen. Ensikertalaisen vierailijan kannattaa lukea netistä löytyvää pohjatietoa.

Seilin saaren karua historiaa.
Kuva: Altti Lehtola

Maittava saaristolaislounas nautittiin paluumatkalla. Rymättylän Poikon kylään vuonna 1904 rakennettu kyläkoulu on toiminut ravintolana vuodesta 1980 lähtien. Ravintola Pohjakulmassa on n. 200 asiakaspaikkaa, kesällä lisäksi käytössä katettu terassialue ja grillikatos.

Kuva: Altti Lehtola

Teksti: Lauri Lempinen

Nuoriso-osasto Porin alueen kilpailupäivässä

Porin alueen palokuntanuorten kilpailupäivä pidettiin Nakkilassa pilvipoutaisessa säässä. Tapahtumassa kilpailtiin Karhunpoikamalja, kalusto- ja tietokilpailu sekä alueen karsinta 10-tehtäväkilpailussa.

Pokaali kainalossa mentiin paikalle, kun Porin VPK:n esikunta lahjoitti Karhunpoikamaljaan uuden kiertopalkinnon, mutta isännille jäi hieno pokaali. Nakkilan VPK:n nuoriso-osasto oli tyly isäntä myös kalusto- ja tietokilpailussa, mutta 10-tehtäväkilpailun voiton vei sentään Porin VPK:n nuoriso-osaston joukkue. Samalla irtosi myös edustuspaikka Länsi-Suomen pelastusalan liiton kilpailupäivään Kankaanpäässä 24.9. jossa kisataan myös Nummelan maljasta.

Karhunpoikamaljassa hopealle kisasivat: Niko Aronen, Teemu Uusi-Rantala, Timo Hakala, Vili Tamminen ja Tuomas Hakala

Kalusto- ja tietokilpailussa hopealle sijoittuivat: Niko Aronen, Hermanni Väisänen, Jarkko Koivumäki, Aleksi Särkioja, Miika Tavast ja Jenni Autio

10-tehtäväkilpailun voittivat ja Porin alueen palokuntanuoria Kankaanpäähän lähtevät edustamaan: Niko Aronen, Jarkko Koivumäki ja Hermanni Väisänen

Martti Laippala In Memoriam

Tammikuussa vuonna 1927 ilmoitettiin paikallisessa lehdessä, että halukkaat 14–16-vuotiaat pojat voivat ilmoittautua Porin VPK:n harjoituskomppaniaan 15. tammikuuta mennessä. Hallinnon kokouksessa 19.1.1927 todettiinkin kaikkiaan 45 pojan ilmoittautuneen palokersantti Yrjö Kallionpäälle.

Yksi ilmoittautuneista oli 20.7.1914 syntynyt Martti Laippala, joka hyväksyttiin komppaniaan 12 vuoden iästään huolimatta. Tästä alkoi Martti Laippalan ainutlaatuisen mittava palokunta- ja muun järjestötyön ura. Ammatiltaan hän oli sähköasentaja ja virtaa riitti niissäkin töissä: hän oli 22 vuotta ammattiosastonsa pääluottamusmies ja 12 vuotta puheenjohtaja.

Laippalan VPK-uraa kuvaa hyvin hänen tehtäviensä moninainen kirjo: joukkueen varapäällikkö 1934-38, harjoituskomppanian päällikkö (nykytermi Nuoriso-osaston johtaja) 1934-35, joukkueen päällikkö 1941-44, joukkueen varapäällikkö 1944-45, konemestari 1946-53 ja joukkueen johtaja 1960-74 ja 1976-78.

VPK:n Hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1971 alkaen 18 vuoden ajan. Sitä ennen hän oli varapuheenjohtajana 11 vuotta. Hänet kutsuttiin Porin VPK:n kunniajäseneksi v. 1978 ja kunniapuheenjohtajaksi v. 1989. Hänet on palkittu useilla pelastusalan kunniamerkeillä. 

Porin Vapaaehtoisen Palokunnan Nuoriso-osaston 80-vuotisjuhlaviikko aloitettiin 15.1.2007 koko maatakin ajatellen harvinaisella huomionosoituksella: Kunniapuheenjohtaja Martti Laippalalleojennettiin 80-vuotispalvelumerkki. Tilaisuutta juhlisti VPK:n Soittokunta esityksillään.

Kuva: Porin VPK:n kokoelmat

Talonomistaja Serafiina Lammisen säätiössä hän oli yli 20 vuotta VPK:n edustajana toimien sihteerinä ja taloudenhoitajana. 

VPK- ja ay-aktiviteetin lisäksi Makena tunnettu Laippala teki uskomattoman työn eri palloilulajeissa niin seura-, paikallis-, maakunta- kuin valtakunnallisellakin tasolla. Hän oli monen urheiluseuran ja –järjestön perustajajäsen ja toimi niitten hallitusten eri tehtävissä. Ansioistaan hänet aikaa myöten kutsuttiin monen yhteisön kunniajäseneksi, kunniapuheenjohtajaksi tai ainaisjäseneksi ja palkittiin useilla korkean tason ansio- ja kunniamerkeillä. Aktiiviurheiluvuosinaan hän saavutti piirinmestaruuksia jalka- ja koripallossa. Ensimmäisen luokan koripallotuomarina hän toimi 13 vuotta.

Seuraava luettelo kuvaa osittain Maken urheilujärjestötyön kattavuutta: Porin Palloilijat, Suomen Palloliitto ja SPL:n Satakunnan piiri, Porin Karhut, Porin Ässät, Suomen Jääkiekkoliitto, SVUL:n Satakunnan piiri, Porin Urheilutoimittajain Kerho, Suomen Koripalloliitto, Yyteri Säätiö ja Satakunnan Urheilutuki. Satakunnan Kansan urheilusivuilta saatiin pitkään lukea hänen asiantuntevia otteluselostuksiaan. Porin Urheilutoimittajain Kerho jakaa vuosittain Martti Laippala -palkinnon Porin urheilun hyväksi tehdystä työstä.

Martti Laippala oli molempien sotien veteraani. Hän toimi viestitehtävissä ja oli sotilasarvoltaan ylivääpeli.

Martti Laippala poistui keskuudestamme 16.7.2011. Hänet siunattiin Porin Isossa kappelissa 27.7. juhlallisin palokuntamenoin. Arkulla oli kunniavartio ja lisäksi lippuvartiot. Haudalla ja muistotilaisuudessa musiikista vastasi VPK:n Soittokunta.

Perhe- ja sukulaispiirin Masa ja järjestöelämän Make on poissa. Porin VPK kunnioittaa kunniapuheenjohtajansa muistoa.

Matti Kraapo

kunniapäällikkö

Aylienin terveiset nuoriso-osastolle

Hei, olen  Aylien Naeye, olen ollut nyt vuoden suomessa vaihto-oppilaana, ja oikea kotimaani on Belgia.  Tullessani suomeen en osannut  kieltä, joten palokunta harrastuksen aloittaminen oli hieman hankalaa, mutta onneksi kaikki olivat ystävällisiä ja auttoivat minua todella paljon. Myös se ettâ minulla on kaksi sisarusta vpk:ssa innoitti aloittamaan, ja ilman heitä olisin ollut hiukan hukassa.  Nyt olen saanut paljon hyviä ystäviä, enkä haluaisi lähteä. Vpk:sta on tullut rutiini. Kuin elämän tapa.

Harjoitukset ovat olleet monipuolisia, ja olemme käsitelleet asioita joista en aiemmin tiennyt mitään. Saapuessani ensimmäistä kertaa vpk:lle näin ensi kertaa paloauton lâheltâ, ja pääsin tutustumaan sen sisältôön, ja kalustoon. Alueleirillä olin leiri-palokunnassa, sain paljon uusia kokemuksia, ja se oli mahtavaa. Minusta tuntui kuin oikealta palomieheltä, kun lähdin hälytykseen kovalla kiireellä. Enkâtiennyt mitä odottaa, ainakaan keskellä yötä!

Minulla oli todella kiva vuosi teidän kanssanne, kiitos paljon kaikille!

Yksi asia kyllä jäi harmittamaan, minulta jäi viikon-leiri  kokematta, sillä kone kotiin lähtee 28.6, tiistaina, ja leiri olisi alkanut sunnuntaina.

Suurin kiitos kuuluu Tuulalle, joka auttoi minua tilanteesta riippumatta.

Kiitos kiitos ja nähdään toivottavasti kohta taas!

xXx Aylien.. <3