Porin VPK:n varhaisvuodet

29.8.2011

Suvi Aitto-Oja

Porin VPK perustetaan

1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla erilaiset joukkoliikkeet marssivat vapaaehtoisten palokuntien johdolla entistä näyttävämmin esiin. Turun VPK perustettiin vuonna 1838, jonka jälkeen seuraavat vapaaehtoiset palokunnat perustettiin vasta 1860-luvulla. Helsinkiin yritettiin eräiden väitteiden mukaan perustaa vapaaehtoista palokuntaa jo 1840-luvulla ja Porissakin idea on tiettävästi nostettu esiin 1850-luvun lopussa, mutta yhteiskunnallinen ilmapiiri ei ollut vielä tuolloin suotuisa vapaaehtoisten liikkeiden esiinmarssille. Todellisen lähtölaukauksen vapaaehtoisten palokuntien perustamiseen antoi ainaispalovakuutuksia myöntävä, vuonna 1832 perustettu, Kaupunkien Yleinen Paloapuyhdistys.

Marraskuussa 1862 Kaupunkien Yleinen Paloapuyhtiön piti kokouksen, johon osallistui paloapuyhtiön asiamiehiä eri puolilta Suomea. Kokouksessa keskusteltiin kaupunkien palotoimen paremmasta organisoimisesta ja tultiin siihen tulokseen, että vakituisen palokunnan perustaminen ja ylläpitäminen tulisi kaupungeille liian kalliiksi. Ratkaisuksi palontorjunnan tehostamiseen tarjottiin vapaaehtoisten palokuntien perustamista. Paloapuyhdistyksen asiamiehet ottivat tehtäväkseen levittää suhteellisesti halvemmaksi väitettyjen vapaaehtoisten palokuntien ideaa eri kaupunkeihin. Porista Kaupunkien Yleisen Paloapuyhtiön kokoukseen osallistui Anders Axel Andersson. Kaksi kuukautta kokouksen jälkeen hän pyysi Björneborgs Tidning –lehteen laittamassaan ilmoituksessa kaupungin kauppiaita, talonomistajia, kauppa-apulaisia ja muita miespuolisia asiasta kiinnostuneita henkilöitä kokoontumaan Raatihuoneen Porvarikamariin 30.1.1863 päättämään palokunnan perustamisesta. Ensimmäinen kokoontuminen ei kuitenkaan ollut menestyksellinen ja vapaaehtoisen palokunnan henkiin puhaltaminen jatkui kevään ajan. Toukokuun loppuun mennessä 30 vapaaehtoisesta palokunnasta kiinnostunutta henkilöä oli jo ilmoittanut itsensä yhdistyksen jäseneksi. Palokunnan organisoimista varten päätettiin järjestää uusi kokous Raatihuoneen Porvarikamarissa 4.6.1863. Vapaaehtoisen palokunnan ensimmäiseen viralliseen kokoukseen osallistui kaikkiaan yhdeksän henkilöä. Päivää, jona kokous pidettiin, on sittemmin pidetty Porin Vapaaehtoisen Palokunnan perustamispäivänä.

Vapaaehtoisen palokunta syntyi vaihtoehdoksi pakolliselle, yleiselle palokunnalle, johon kuuluivat kaupungin kaikki 21-40-vuotiaat miehet. Vapaaehtoisen palokunnan jäsenkuntaan kuului alkuvuosina paljon kauppiaita ja käsityöläisiä, joiden liberaaliin arvomaailmaan eivät sopineet yleisen palokunnan pakollisuuteen perustuneet toimintaperiaatteet. Vapaaehtoinen palokunta pyrkikin aluksi täysin itsenäiseen asemaan suhteessa kaupungin yleiseen palokuntaan. Porissa kuten muissakin palokunnissa, tuli yhdistyksen laatia perustamisensa jälkeen toiminnalleen senaatin talousosaston hyväksymät säännöt. Mallia sääntöihin otettiin Isonsannan höyrysahan omistaja Wahlgrenin hankkimista Göteborgin vapaaehtoisen palokunnan vuoden 1858 säännöistä.  Säännöt hyväksytettiin palokunnan jäsenillä ja lähetettiin sen jälkeen läänin kuvernöörin tarkastettavaksi. Kuvernöörinvirastosta säännöt lähetettiin senaatin talousosastoon, jossa niihin velvoitettiin hakemaan myös Porin maistraatin lausunto.

Maistraatissa päätettiin, ettei vapaaehtoinen palokunta saisi toimia toiveensa mukaisesti täysin itsenäisesti, vaan sen tulisi toimia kaupungin yleisen palokaluston päällikön alaisuudessa. Maistraatin mukaan vapaaehtoisessa palokunnassa toimiminen ei myöskään saanut estää jäsenien velvoittamista toimimaan yleisessä palokunnassa tulipalon sattuessa. Käytännössä maistraatti halusi siis pitää huolen siitä, että kaupungin miespuoliset asukkaat noudattivat edelleen yleistä palonsammutusvelvollisuuttaan, jonka mukaan kaikkien 21–40-vuotiaiden miesten oli osallistuttava palontorjuntaan osana kaupungin yleistä palokuntaan.

Läänin kuvernööri yhtyi maistraatin kantaan ja sääntöehdotus lähetettiin jälleen senaatin talousosastoon, josta se palautettiin palokunnalle 15.4.1865. Saman vuoden kesäkuussa vapaaehtoinen palokunta kokoontui Otava-hotelliin keskustelemaan kiistanalaisista säännöistä. Kokouksessa vapaaehtoisen palokunnan jäsenet totesivat, etteivät voisi jatkaa toimintaansa maistraatin ehdottamien sääntöjen mukaisesti. Säännöt olisivat vapaaehtoisen palokunnan mukaan estäneet vapauden toteutumisen siitäkin huolimatta, ettei vapaaehtoisen palokunnan toiminta olisi mitenkään häirinnyt yleisen palokunnan toimintaa. Vapaaehtoisen palokunnan toimijoista suurin osa olisi kaiken lisäksi ollut sellaisia henkilöitä, joilla ei edes ollut velvollisuutta osallistua yleiseen palokuntaan. Tällaisia henkilöitä olivat ainakin palokuntavelvollisuusiän ylittäneet miehet. Vapaaehtoisessa palokunnassa pelättiin lisäksi vapaaehtoisen harjoittamisen tuloksien valuvan hukkaan, jos yleinen palokunta olisi saanut kerätä vaivalla harjoitettuja miehiä omiin riveihinsä. 20.6.1865 tehdyllä päätöksellä vapaaehtoinen palokunta hajosi.

Pyrkimyksiä kehittää uusia ratkaisuja Porin kaupungin paloturvallisuuden parantamiseksi pidettiin ilmiselvästi tärkeinä, sillä senaatin kansleriviraston päätöksellä läänin kuvernööri C. M. Creutz velvoitettiin matkustamaan Poriin sovittelemaan asioita vapaaehtoisen palokunnan ja maistraatin välillä. Tammikuun lopussa vuonna 1866 Creutz saapui Poriin ja kutsutti koolle maistraatinkokouksen. Helmikuisessa kokouksessa vapaaehtoisen palokunnan säännöt laadittiin uudelleen. Uusien sääntöjen mukaan vapaaehtoisella palokunnalla tuli olla yhdistyksen itsensä valitsema ylipäällikkö, jonka käskyjä palokuntalaisten tuli noudattaa. Tulipalotilanteessa ylipäällikön täytyi kuitenkin sääntöjen mukaan neuvotella toiminnasta kaupungin ruiskujen päällikön kanssa. Uusien sääntöjen mukaan maistraatti ei saanut velvoittaa vapaaehtoisen palokunnan jäseniä mielivaltaisesti omiin riveihinsä, mutta sillä oli kuitenkin oikeus määrätä riveihinsä korkeampia päälliköitä, jos tarve niin vaati. Vapaaehtoisen palokunnan jäsenmäärä sai olla korkeintaan 150 henkilöä.

Keväällä asiat saatiin sovittua niin, että vapaaehtoinen palokunta saattoi jo julkaista kutsun uuteen kokoukseen, jossa oli paitsi tarkoitus jakaa palokunnan jäsenet ruotuihin myös ottaa vastaan uusia jäseniä. Porin vapaaehtoisen palokunnan säännöt vahvistettiin palokunnalle mieluisemmassa muodossa lopullisesti 18.4.1866. Vapaaehtoisen palokunnan ja yleisen palokunnan suhde säilyi ennallaan 1880-luvulle asti, jonka jälkeen yleisen palokunnan päällikölle annettiin valta toimia tulipalotilanteissa vapaaehtoisen palokunnan päällikön yläpuolella.

 Alkuvuosien toimintaa

Vapaaehtoinen palokunta ei ollut yhden asian liike vaan se sitoi aikansa massaorganisaation tavoin jäsentensä koko persoonan mukaan yhdistykseen. Porin vapaaehtoisen palokunnan varhaisvuosien toimintaan kuului paitsi kokouksia ja harjoituksia myös sivistystoimintaa ja erilaisten juhlien järjestämistä.

Vapaaehtoinen palokunta kokoontui paloharjoituksiin alkuvuosinaan joko koko miehistön tai yhden osaston voimin tyypillisesti perjantaisin tai sunnuntaisin. Paloharjoituksia ei järjestetty täysin säännöllisesti vaan harjoitusajoista ja –paikoista ilmoitettiin erikseen sanomalehdissä. Paloharjoitusten paikat vaihtelivat alkuvuosina hieman, mutta vuodesta 1872 eteenpäin niitä pidettiin usein Rakennusseuran salissa tai kentällä. Paloharjoitusten harjoitusohjelmistoon kuului erilaisia komento- ja marssiharjoituksia.

Porin VPK:ssa palontorjuntaharjoituksista irrallinen vapaa-ajan sivistys- ja harrastustoiminta aloitettiin perustamalla lokakuussa 1867 lauluyhdistys. Yhdistys kokoontui laulunjohtaja Viktor Lindstedtin johdolla harjoittelemaan keskiviikko- ja lauantai-iltaisin kello kahdeksan ja kymmenen välillä. Lauluyhdistyksen harjoituspaikkana toimivat kahden palokuntalaisen tarjoamat yksityiset huoneistot. Toimintansa alussa lauluyhdistys valitsi itselleen luottamushenkilöitä vastaamaan yhdistyksen päätöksenteosta, joten yhdistys muodosti palokuntaan jossain määrin itsenäiseen päätöksentekoon oikeutetun alaosaston. Jäseniä Lauluyhdistykseen kuului aluksi noin 30, joista ainakin osa toimi myös vapaaehtoisen palokunnan palontorjuntatehtävissä.

Lauluyhdistyksen perustamisen kanssa lähes samaan aikaan perustettiin Läseförening och Tidningsklubb palokunnan yhteyteen vuosien 1867 ja 1868 vaihteessa. Lauluyhdistyksen tapaan lukuyhdistyskin muodosti palokuntaan alaosaston, jolla oli oma johtokuntansa. Lukuyhdistyksen ja sanomalehtiklubin tavoitteena oli lauluyhdistyksen tavoin vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kokoamalla jäsenensä kerran viikossa nauttimaan sivistävästä ja viihdyttävästä ohjelmasta, kuten luennoista, laulusta ja klubilla ainoana sallittuna pelinä pidetystä shakista. Kerran kuukaudessa oli tarkoitus järjestää myös tanssit, joihin naisetkin oli kutsuttu. Klubi oli läheisessä yhteydessä lauluyhdistyksen kanssa, sillä niiden kokoontumistilat olivat aluksi samat. Klubin oli tarkoitus pitää ovensa auki joka päivä, jotta halukkaat pääsivät lukemaan kirjoja ja eri puolilla Suomea ilmestyneitä sanomalehtiä.

Alkuinnostuksen jälkeen lukuyhdistyksen ja lauluyhdistyksen toiminta alkoi hiipua. Lauluyhdistys järjesti kyllä parin vuoden aikana ainakin kaksi tanssi- tai musiikki-iltamaa, joiden tarkoituksena oli kerätä rahaa lauluyhdistykselle ja palokunnalle. Alkuperäiskokoonpanossaan yhdistys kuitenkin lopetti toimintansa jo toukokuussa 1869 jättäen jälkeensä porilaisille soittotaitureille myöhemmin jaettavaksi tarkoitetun rahaston. Varoja rahastoon oli kertynyt lauluyhdistyksen jäsenten maksamista jäsenmaksuista. 1870-luvun aikana palokunnan tilaisuuksissa esitettiin pariin otteeseen lauluja joiden esittäjäksi mainittiin palokunnan laulukunta, mutta mistään kovin kiinteästä kokoonpanosta tai säännöllisestä harrastuksesta ei ollut kyse.

Lukuyhdistyksen toiminta jatkui lauluyhdistyksen tapaan verkkaisena. Lukuyhdistyksen kokoontumiset loppuivat jo kesällä 1870, mutta palokunnalla oli senkin jälkeen olemassa lukusali ja kirjasto, jossa pidettiin palokunnan kokouksia. Vuonna 1873 kirjastoa ylläpidettiin leipuri Oljelundin talossa, ja se oli avoinna kerran kuukaudessa. Lukuharrastus ei kuitenkaan pitemmällä tähtäimellä saanut tarpeeksi kannatusta – vuonna 1873 Porin VPK:n kirjastolla kerrottiin olevan vain kymmenisen vakioasiakasta.

Kirjasto sai keväällä 1874 tilat Raastuvan yläkerrasta. Seuraavan vuoden alussa tiloja laajennettiin ja samalla päätettiin lukusalin olevan avoinna joka päivä. Kovin kauan palokunta ei kuitenkaan saanut harrastuksestaan nauttia, sillä jo vuoden 1875 lopussa palokunnan lukuyhdistyksen tilat määrättiin toiseen käyttöön. Näyttää siltä, että tilojen menettäminen lamaannutti lukuharrastuksen, sillä seuraavan kerran vapaaehtoisen palokunnan lukusalia koskevia ilmoituksia ilmestyi sanomalehtiin vasta vuosikymmenen lopussa.

Siinä missä kirjasto ja lukuyhdistyksen toiminta olivat palokunnan sisäisiä ja usein pienen piirin harrastuksia, vuosijuhlat puolestaan avasivat palokunnan ovet kaikille kaupunkilaisille ja samalla kartuttivat palokunnan varoja perittyjen pääsymaksujen kautta. Vapaaehtoisten palokuntien järjestämien kesäjuhlien avulla pyrittiin herättämään työväenluokkaan kuuluvien jäsenten mielenkiinto palontorjuntaa kohtaan ja yhdistämään eri kansankerroksia. Juhlissa, joita Porin vapaaehtoinen palokunta vietti alkuvuosinaan Luusourissa, Vähäraumalla tai Sofiegartenin kentällä ja vuodesta 1874 lähtien pääsääntöisesti Johanneslehdossa vieraita viihdytettiin puheilla, soitolla, laululla ja liikunnallisilla seuraleikeillä. Juhlat olivat ilmeisen suosittuja, sillä Porin vapaaehtoisen palokunnan kymmenvuotisjuhlaan, joka pidettiin 16.8.1874 Johanneslehdossa, osallistui yli 2000 vierasta! Juhlat olivat tehokkaita keinoja lisätä vapaaehtoisen palokunnan näkyvyyttä ja siten saada enemmän toimijoita yhdistykseen sekä turvata yhdistyksen asema ja toiminnan jatkuminen.