Nuoriso-osasto alueen kilpailupäivässä 15.3.2014

Porin alueen palokuntanuorten kevään kilpailupäivässä Ulvilassa osastomme nuoret sijoittuivat neljänneksi sählyturnauksessa. Voiton vei Uudenkoiviston VPK:n joukkue ja toiseksi Nakkilan VPK:n joukkue.

Tietokilpailussa joukkueemme Sofia Tikka, Kristiina Tikka ja Teemu Auvinen sijoittui toiseksi. Ensimmäisen ja kolmannen sijan pokkasi Pihlavan VPK:n joukkueet.

Porin VPK:lla viime vuonna 116 hälytystä

Viime vuosi oli Porin VPK:n 150. toimintavuosi. Palokunnalla oli yhteensä 116 hälytystä. Henkilötyötunteja kertyi 2117 tuntia. Suurimmat hälytysmäärät olivat joulukuussa 32. Vähiten hälytyksiä oli lokakuussa, neljä tehtävää. Tehtävistä eniten oli rakennuspaloja 63. Joulukuussa talvimyrsky Seija työllisti palokuntaa 19 vahingontorjuntatehtävällä. Viime vuosien aikana palokuntien hälytysmääriä ovat selvästi nostaneet runsaat sateet ja myrskytuulet, mitkä ovat aiheuttaneet erilaisia vahingontorjuntatehtäviä. Helppous ja herkkyys avun pyytämiseen ovat lisääntyneet, mikä tuo jatkossakin palokunnille entistä enemmän tehtäviä.

Vuonna 2012 hälytyksiä oli 102. 

Palokunnan eri osastoista koostuva Valistusryhmä valisti 11 tilaisuudessa yhteensä 1 930 henkeä. Valistamiseen käytettiin 614 tuntia.

Porin VPK:n palokuntasopimus Satakunnan pelastuslaitoksen kanssa edellytää10 henkilön hälytysvahvuutta.

VPK:lla on kuljetussopimus Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa valmiusryhmän kuljettamisesta.

Porin VPK:n tarkoituksena on pelastustoimen edistäminen ja kehittäminen sekä pelastusavun antaminen normaali- ja poikkeusoloissa. VPK kokoaa jäsenikseen henkilöitä, jotka ovat vapaaehtoisesti sekä järjestäytyneesti kiinnostuneet edistämään yhteiskunnan ja ympäristön turvallisuutta ja turvaamaan kansalaisia onnettomuuksien aiheuttamilta vaaroilta.

Porin VPK:aan kuuluu noin 200 jäsentä, jotka toimivat kuudessa eri osastossa. Osastot ovat: Esikunta, Hälytysosasto, Naisosasto, Nuoriso-osasto, Soittokunta ja Tukiosasto.

Porin VPK on Suomen toiseksi vanhin vapaaehtoinen palokunta. Se on perustettu vuonna 1863, joten kulunut vuosi oli 150. ja samalla palokunnan juhlavuosi.

Porin VPK:n toimihenkilöt v. 2014

 Hallitus

Tarja Hakanen, puheenjohtaja

Markku Heino

Mikko Jönkkäri

Joonas Kekki

Marko Kokko, apulaissiht.

Ari Lehtimäki, sihteeri

Janne Smedberg

Tuula Toivanen, varapj.

Juha Veräväinen

Petri Vinberg

Rahastonhoitaja Petri Vallin

Päällystö 

Palokunnanpäällikkö Markku Heino

Palokunnan 1. apulaispäällikkö Lauri Turtola

Palokunnan 2. apulaispäällikkö Mikko Jönkkäri

Esikunnan johtaja Matti Kraapo

Naisosaston johtaja Pirjo Soini

Tukiosaston johtaja Jouko Nurmén

Soittokunnan johtaja Markku Ollila

Nuoriso-osaston johtaja Tuula Toivanen

Alipäällystö

Hälytysosaston esimiehet

Esa Ilkka, Juho Hemmilä, Joonas Kekki, Marko Kokko, Anssi Suominen, Jussi Laine, Petri Vallin ja Juha Veräväinen

Valistusmestari Heikki Vähtäri

Kalustomestari Petri Vinberg

VPK:n tiedottaja Antero Luonila

Kalustonhoitaja Timo Lindroos

Varusvastaava Joonas Kekki

Muut toimihenkilöt

Isännöitsijä / avainasiat Petri Vinberg

Kiinteistönhoitaja Pertti Koponen

Kiinteistönhoidon apul. Pirjo Soini

Kiinteistöhälyt. vastaanottajat Simo Saari ja Riku Vuori

Nuoriso-osaston varajohtaja Jani Marjakoski

Nuoriso-osaston kouluttajat:

Markus Viskari, Marko Kokko, Juho Hemmilä,

Samuli Vallin, Tomi Peltomäki, Aleksi Rosendahl ja

Riku Vuori

Lipunkantajat:

Simo Saari, Seppo Saari ja Olli Vinberg

Työsuojeluasiamies Esa Ilkka

Jäsenrekisterinhoitaja Heikki Takala

Porin VPK:n syyskokous 2013

Porin VPK:n syyskokous pidettiin Ravintola Punaisessa Kukossa lauantaina 16.11. VPK:n Soittokunnan esityksen jälkeen kokouksen avasi VPK:n puheenjohtaja Tarja Hakanen kiittäen kaikkia juhlavuoden eri tapahtumien järjestelyistä.
Paikalla oli 56 VPK:n jäsentä.
Hyväksyttiin vuoden 2014 laaja toimintasuunnitelma ja talousarvio.
Valittiin palokunnan päälliköksi vuodelle 2014 yksimielisesti Markku Heino. Hän on toiminut päällikkönä vuodesta 1999 alkaen.
Hallituksen puheenjohtajaksi vuosiksi 2014 – 2015 valittiin yksimielisesti edelleen Tarja Hakanen.
Valittiin hallitukseen neljä jäsentä vuosiksi 2014 – 2015. Erovuoroisista valittiin uudellen Tuula Toivanen ja Petri Vinberg. Uusina jäseninä valittiin Ari Lehtimäki ja Janne Smedberg.
Vuoden 2014 Hallituksessa jatkavat: Markku Heino, Joonas Kekki, Marko Kokko ja Juha Veräväinen. Lauri Lempisen ilmoitettua jäävänsä Hallituksesta pois kesken kautensa hänen tilalleen vuodeksi 2014 valittiin Mikko Jönkkäri.
Valittiin v 2014 tilintarkastajaksi Ilkka Tähtinen HTM, varalla Esa Paananen HTM ja toiminnantarkastajaksi Orvo Luoma, varalla Antero Luonila.
Antero Luonila
Porin VPK:n tiedottaja

Kaksi SPEK:n juhlamitalia Porin VPK:aan

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Palokunta Suomessa 175 vuotta -juhlamitalit.

Kuluva vuosi on ollut monella tavalla merkittävä palokuntien toiminnan kannalta. Omaa 150 -vuotista taivaltamme olemme juhlistaneet monin tavoin.

Elo-syyskuun vaihteessa maamme vanhin vapaaehtoinen palokunta, Turun VPK täytti 175 vuotta. Samassa yhteydessä vietettiin monitahoisesti maamme palokuntatoiminnan 175 -vuotistilaisuuksia.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö oli lyöttänyt “Palokunta Suomessa 175 vuotta” -juhlamitalin. Veteranipäivänä 8.8. Porissa mitali luovutettiin Esikunnan johtaja, kunniapäällikkö Matti Kraapolle. Länsi-Suomen Pelastusalanliiton 80-vuotisjuhlassa Raumalla 14.8. mitalin sai VPK:n sihteeri Lauri Lempinen, “hätänumeropäivän isä”.

Tulimylly 2013

80 vuotta juhlivan Länsi-Suomen pelastusalan liiton leiri järjestettiin Säkylässä ja osastosta oli paikalla 13 nuorta ja kaksi kouluttajaa.

Sää suosi koko leirin ajan, lukuun ottamatta pariin otteeseen jyrissyttä ukkosta. Kuurot kestivät kuitenkin vain vähän aikaa ja pian taivas taas selkeni.

Lentopallossa joukkueemme oli 10. sijalla, minimaljassa sijalla 16, joukkueiden määrän ollessa 31 ja sankoruiskukilpailussa saavutimme sijat 3, 16 ja 34 kun joukkueita oli kaikkiaan 51 kpl.

Tyttötriomme kommentoi leiriä näin:

Moi!

Leirillä oli tosi kivaa ja todella hyvä yhteishenki. Ruoka oli maistuvaa ja herkullista. Radioihmiset olivat parhaita. Discossa oli todella kivaa ja ainakin silloin kun Uniikki saapui. Melkein kaikki halukkaat saivat nimmarin.

<3: Mirella, Kristiina ja Sofia

VPK jakoi huomionosoituksia

Porin VPK:n 150-v juhlaviikon aikana 4-8.6.2013 jaetut huomionosoitukset

Muotokuva

Hakanen Tarja

SPEK:n ansioristi

Soini Pirjo, Vallin Petri

SPEK:n ansiomitali

Haanpää Riina, Kraapo Vuokko, Kulmala Ilkka, Lilja Vesa, Lindroos Timo, Suominen Anssi

LSPeL:n kultainen ansiomitali

Heino Markku, Luonila Antero, Vähtäri Heikki

LSPeL:n hopeinen ansiomitali

Koponen Pertti, Takala Teija, Tanninen Sirpa

LSPeL:n pronssinen ansiomitali

Haanpää Anna-Maija, Kaapeli Teuvo, Luonila Anita, Nurmén Jouko, Ohrankämmen Eliisa, Peltomäki Tomi, Ruusulaakso Miia, Takala Heikki, Toivanen Tuula, Tuomola Tarja, Turtola Lauri

SSPL:n pronssinen ansiomitali

Heino Jarmo, Holmström Magnus, Ilkka Esa, Inberg Arto, Kokko Marko, Kovalainen Seppo, Saari Raimo, Saari Seppo, Salminen Kimmo, Tamminen Tero, Veräväinen Juha, Vinberg Petri

Porin VPK:n mitali

Antti-Poika Esko, Kauppila Pertti, Lempinen Lauri

Porin VPK:n viiri

Lempinen Lauri nro 85, Vastamaa Ilkka  nro 86, Sundell Erkki  nro 87, Sivula Anna,

Saari Sofia, Antti-Poika Esko

Lahjaesine

Kraapo Matti, Kari Pekka, Lehtola Altti, Kauppila Pertti

Alueleiri Ulvilassa 14.-16.6. -13

Porin alueen palokuntanuorten alueleiri Suosmeren koululla saatiin päätökseen, eikä ilmojen haltija antanut kunnolla vettä kuin vasta päättäjäisissä.

Nuoriso-osastomme tuloksia:

Minimalja 6. sija

Sankoruiskukilpailu 3., 9. ja 10. sija

Minilentopallo 2. sija

Lentopallo 4. sija

SM-sankoruiskukilpailun karsinta 3. sija. Porin aluetta liiton kilpailussa edustaa Viksu2014 leirillä Pihlavan VPK:n joukkue ja varalla Noormarkun VPK:n joukkue.

LSPeL kilpailupäivä Nousiaisissa

Nuoriso-osaston joukkue Tuomas Hakala, Teemu Auvinen ja Hermanni Väisänen kisailivat pronssia liiton tietokilpailussa Nousiaisissa 26.5.

Hopea jäi kahden pisteen päähän ja kulta viiden. Tieto-taito -merkkiäkin yritettiin, mutta tieto-osuuden läpäisy jäi yhdestä pisteestä kiinni. Tämän jälkeen kilpailija ei saa edes yrittää läpäistä taito-osuutta.

Pekka Kari kunniakapellimestariksi

Porin VPK:n hallituksen päätöksellä dir.mus. Pekka Kari nimitettiin soittokunnan kunniakapellimestariksi. Nimitys julkistettiin 17.5.2013 Porin Lyseosalissa järjestetyn Porin VPK:n 150-vuotisjuhlakonsertin yhteydessä.

Pekka Kari on liittynyt Porin Vapaaehtoiseen Palokuntaan jo vuonna 1947. Soittokunta-osaston lisäksi hän osallistui jäsenyytensä alkuvuosikymmeninä myös 6. joukkueen toimintaan. Kari on ollut VPK:n hallituksen jäsen kaikkiaan 25 vuotta.

Soittokunnan kapellimestariksi Pekka Kari valittiin vuonna 1974. Hänen johdollaan soittokunta kehittyi säännöllisen harjoittelun ja kouluttautumisen kautta tavoitteellisesti toimivaksi orkesteriksi, jonka merkitys ja arvo tunnetaan Porin kaupungissa ja sen ympäristössä. Soittokunnan kapellimestarina Pekka Kari onkin synnyttänyt vahvan ja vuorovaikutusta ilmentävän ilmapiirin alueen musiikkielämään. Kari oli myös vuonna 1982 perustamassa Porin Nuorisopuhallinorkesteria, joka jatkaa toimintaansa edelleen Porin Nuorisosoittokunnan nimellä. Tasavallan presidentti myönsi vuonna 1990 Pekka Karille director musices -arvonimen.

Pekka Karin 60-vuotistaiteilijajuhlaa vietettiin soittokunnan konsertin yhteydessä vuonna 2009. Vuoden 2010 lopussa Pekka Kari luopui soittokunnan pääkapellimestarin toimesta, mutta Kari jatkaa edelleen tiiviisti soittokunnassa soittajana ja varakapellimestarina sekä soittokunnan johtokunnan jäsenenä.