Myyjäiset ja avoimet ovet

Porin päivänä 28.9.2019

Porin VPK:n paloasemalla, Itäpuisto 13

Kello 8 alkaen
VPK:n Naisosasto myy omiin astioihin
hernekeittoa, ohrakryynivelliä ja rusinasoppaa
niin kauan kuin niitä riittää. Käteismaksu.

Kello 9-12 kahvio on avoinna.

Kello 10 alkaen myydään grillimakkaraa.

Kello 10-11 Porin VPK:n Soittokunta esiintyy.

Kello 10-13 Yleisöllä on mahdollisuus tutustua
paloasemaan ja kalustoon.

Tervetuloa

Porin Vapaaehtoinen Palokunta ry

Mimmin maljan voitto taas Poriin

Mimmin maljasta kisattiin Nokialla lauantaina 13.4.2019 Länsi-Suomen (LSPeL) ja Hämeen (HPL) pelastusliittojen palokuntanaisten kesken. Porin VPK:n joukkue, Eliisa Ohrankämmen,Miia Ruusulaakso ja Taina Saari, veivät voiton, toiseksi tuli Ylöjärvi ja kolmanneksi Turku.

Kilpailussa on viisi tehtävää. Osa liittyy palokunnan toimintaan, osa naisosaston toimintaan ja osa voi olla kokonaan palokunnan tehtävien ulkopuolelta. Joukkueen jäsenet voivat sopia keskenään tehtävien suorittajat ja suoritusjärjestyksen. Tehtäviä voi suorittaa yhtäaikaisesti eli kaikkien joukkueen jäsenten ei välttämättä tarvitse osallistua jokaisen tehtävän suorittamiseen.

Kilpailussa ratkaisee suoritusaika. Aika päättyy, kun kaikki radalla olevat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja koko joukkue on ylittänyt maalilinjan. Kullakin rastilla tehtävää valvova tuomari laskee kädessään olevan lipun merkiksi hyväksytystä suorituksesta. Radalla käytettävä kokonaisaika on 10 minuuttia / joukkue.

Soittokunnan toimintakertomus 2018

Soittokunnan toiminta vuonna 2018 jatkui perinteisesti soittotaidon ja yhteissoiton kehittämisen sekä esiintymisten ja yhteisen toiminnan merkeissä. Soittokunta on yksi Porin VPK:n kuudesta osastosta ja toimii samalla Otsolan kansalaisopiston musiikkiopetuksen kurssina.

Soittokunnan koulutuksesta ja johtamisesta vastasi kapellimestari Markku Ollila, joka toimi myös osastonjohtajana. Varakapellimestarina oli Heikki Takala.

Johtokunnan jäseninä toimivat Saana Pulkkinen, Heikki Takala, Teija Takala, Juho Nordman ja Sari Vesiluoma. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Heikki Takala, varapuheenjohtajana Juho Norman, sihteerinä, rahastonhoitajana ja nuotistonhoitajana Teija Takala, kalustonhoitajana Juho Nordman ja puvustonhoitajana Saana Pulkkinen.

Soittokunnan jäsenmäärä oli toimintavuoden lopussa 29. Soittajien osallistumisaktiivisuus ja sitoutuminen toimintaan on ollut hyvä. Vuoden harrastustuntien yhteismäärä oli 3043 tuntia. Harjoituskertoja oli 47 ja soittokeikkoja oli yhteensä 17. Saksofonikvartetti ”Brankkarikvartetti” jatkoi toimintaansa, harjoitteli 11 kertaa ja esiintyi kolme kertaa.

Vuosi 2018 oli soittokunnan 134. toimintavuosi. Soittokunnan esiintymisiä ja tapahtumia olivat laskiaismarssi, Satakunnan vapautumisen juhla, Otsolan kevätnäytös, soittokunnan konsertti ”Kevätrapsodia”, Porin kesäyön marssi, Porin VPK:n 155-v.juhla, VPK:n lauluilta, Kesäinen puhallus Satakielilavalla, Kaasmarkun VPK:n 120-v.juhla, Porin päivän soitto palokunnan pihassa, Lounais-Suomen alueen soittokuntien yhteisleiri Eurajoen kristillisellä opistolla, Päivä palokunnassa-tapahtuma ja uuden vuoden vastaanotto raatihuoneella sekä perinteiset oman palokunnan kokoukset.

Vuoden viimeinen soittokunnan keikka oli kaupungin kulttuuritoimen järjestämä uuden vuoden vastaanotto raatihuoneella. Tämä tilaisuus on VPK:n soittokunnan osalta joka toinen vuosi toistuva perinne monien vuosien ajalta.

Brankkarikvartetin ohjelmaan sisältyi palokuntaveteraanien Kuusiapilakongressi Virkistyshotelli Yyterissä, lakkiaistervehdykset kesäkuun alussa ja esiintyminen Diakonialaitoksen Diavire-hoitokodissa marraskuussa.

Seuraavan toimintavuoden haasteisiin lähdetään edelleen kapellimestari Markku Ollilan johdolla. Soittokunta haluaa jatkaa uutta oppivana ja kehittyvänä puhallinorkesterina.

Esitämme lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta Soittokunnan jäsenille, Porin VPK:n hallinnolle sekä kaikille muille VPK:n jäsenille, jotka ovat osaltaan auttaneet Soittokunnan toimintaa.

Markku Ollila, soittokunnan johtaja

Heikki Takala, puheenjohtaja

Klubitoimikunnan toimintakertomus 2018

Kokoukset           
Kulunut vuosi oli Klubitoimikunnan 131.  Kokouksia on pidetty kuukauden 1. maanantaina yhteensä 9 kertaa.

Jäsenet                
Klubitoimikuntaan ovat kuuluneet puheenjohtajana Petri Vallin Esikunnasta Lauri Lempinen, Matti Kraapo, Pertti Koponen ja Ari Lehtimäki sihteerinä. Hallituksesta Tarja Hakanen, Palokunnan päällikkö Joonas Kekki, Hälytysosastosta Lauri Turtola ja Esa Ilkka varapuheenjohtajana, Naisosastosta Eliisa Ohrankämmen ja Pirjo Soini, Nuoriso-osastosta Jani Marjakoski, Soittokunnasta Markku Ollila ja Teija Takala, Tukiosastosta Jouko Nurmén ja Juha Nurminen. 

Tilaisuudet         
Tulimeriristeilyn kuljetus ja myynti organisoitiin tammikuussa.

Laskiaistiistain marssiin osallistui n. 100 henkilöä. Kaakao oli väkevää, marssinopeus oli ollut liikaa, ei juoksukilpailu. Kiitospuheet kerhohuoneella puuttuivat.

LSPeL:n järjestämään onnistuneeseen talvipäivään Salomonkalliolla osallistui kymmenisen jäsentä, moni perheineen.

Alueen Förskottivappua vietettiin Uudenkoiviston VPK:n talolla.

Soittokuntamme konserttia oli kuuntelemassa viisi yhdistyksemme jäsentä. Konsertti oli erittäin hyvä ja sen monipuolinen turvallisuuteen liittyvä sisältö teki tapahtumasta nautittavan taiteellisen valistustilaisuuden!

VPK:n lauluilta onnistui jälleen hyvin.

Yhdistyksestämme osallistui 18 plus 1 henkilöä LSPeL:n Porin alueen järjestämään Elo risteilyyn. Matka todettiin onnistuneeksi ja ensi vuoden matkaa odotetaan.

LSPeL:n Porin toiminta-alueen onkikilpailuun osallistui yhteensä 63 henkilöä 7 VPK:sta, sekä suuri joukko kisaa seurannutta yleisöä. Ilma oli pilvipoutainen, tuuli oli paikoitellen kova. Kala söi kohtalaisesti, toisilla paremmin, toisilla heikommin. Yhteensä kalaa tuli yli 46 kiloa!

Naisosaston järjestämän Porin Päivän järjestelyt onnistuivat Petri Vallinin huolehtiessa kokonaisuuden onnistumisesta. Tuotteet olivat erinomaisia, valitettavasti myynti ei ollut menneiden vuosien tasoista, myymättä jäi paljon.

Päivä paloasemalla tilaisuuteen osallistuttiin koko palokunnan voimin.

Klubilaisten illan ohjelmaan oltiin tyytyväisiä.

Klubitoimikunta kiittää tilaisuuksiin osallistuneita jäseniä sekä hyvästä yhteistyöstä eri osastojen kanssa.

Petri Vallin                                            Ari Lehtimäki
Puheenjohtaja                                    Sihteeri

Nuoriso-osaston toimintakertomus 2018

Nuoriso-osaston vahvuus oli vuoden alussa 17 nuorta ja 11 kouluttajaa ja vuoden lopussa 17 nuorta ja 10 kouluttajaa. Vuoden aikana osastosta siirtyi kolme nuorta hälytysosastoon ja kaksi lopetti harrastuksen.

Osasto kokoontui 42 kertaa keskiviikkoharjoituksiin ja muita tilaisuuksia oli 9 kpl.Keskiviikkoharjoituksissa oli vuoden aikana yhteensä 497 osallistujaa ja muissa tilaisuuksissa 54 osallistujaa. Harrastustunteja kirjattiin yhteensä keskiviikkoharjoituksissa 1888 ja muissa tilaisuuksissa 913.

Osasto osallistui vuonna 2018 Porin toiminta-alueen palokuntanuorten toimintaan seuraavasti:

  • Tietokilpailu 3.3.
  • Kevätretki Caribia-kylpylään Turkuun 14.4.
  • Alueleiri Ulvilassa 15-17.6.
  • 24 palomiehenä Porissa 6-7.10.
  • Elokuvailta 8.11.
  • Nuorten joulujuhla Pihlavassa 2.12.

sekä valtakunnalliseen toimintaan seuraavasti:

  • Leiri Lohtajalla 1-7.7.

 

Jani Marjakoski

Nuoriso-osaston johtaja 2018

Tukiosaston toimintakertomus 2018

TUKIOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

Tukiosaston tehtävänä on tukea VPK:n muiden osastojen, sekä Klubitoimikunnan ja Valistusryhmän toimintaa. Osaston jäsenten asiantuntemusta hyödynnetään VPK:n yhteisten tehtävien hoitamisessa.

Osaston jäsenten vahvuus on kokemus VPK-toiminnasta sekä pelastusalan vankka ammatillinen osaaminen

OMA TOIMINTA

Tukiosaston toiminnan painopiste on ollut VPK:n Valistusryhmän työn tukeminen. Jäsenet toimivat valistajina eri tapahtumissa ja Päivä Paloasemalla-tapahtumassa.

Keväällä pidettiin siivoustalkoot. Kesäkuussa osallistuttiin VPK:n 155 v tilaisuuksiin.

Syksyllä autettiin Naisosastoa Porin päivän järjestelyissä. Joulukuussa pidettiin toimintavuoden päätöstilaisuus.

TOIMINTA VPK:N YHTEISTEN ASIOIDEN HOITAMISESSA

Tuula Toivanen on toiminut Nuoriso-osaston kouluttajana. Hän siirtyi Naisosastoon 5.9.

 Heikki Vähtäri on Valistusryhmän valistusmestari.

Jouko Nurmén on Klubitoimikunnan jäsen ja Juha Nurminen kutsuttu jäsen.

Antero Luonila on toiminut VPK:n tiedottajana ja Valistusryhmän sihteerinä.

Esa Heino on toiminut Valistusryhmän apulaisvalistusmestarina ja VPK:n tapahtumissa järjestysmiestehtävissä.

JÄSENISTÖ JA TOIMIHENKILÖT

Vuoden lopulla jäsenmäärä oli 16 (v 2017 17) henkeä.

Tukiosastolaisille kertyi yhteensä 676 (v 2017 796)harrastustuntia, josta Valistusryhmässä toimintaa oli 312 (v 2017 354) tuntia.

Osaston johtajana on toiminut Jouko Nurmén, varajohtajana Esa Heino ja sihteereinä Juha Nurminen ja Antero Luonila.

Valistusryhmän toimintakertomus 2018

Yleistä
Valistusryhmän 10. toimintavuosi on ollut aktiivista tuloksellista. VPK:mme jäsenistö on osallistunut kiitettävästi Valistusryhmän järjestämiin tilaisuuksiin.

Valistusryhmän kuukausipalaverit
Valistusryhmä on kokoontunut palavereihin 8 kertaa. Kokoontumisissa on suunniteltu tulevia valistustilaisuuksia ja käyty läpi pidetyt tilaisuudet.

Koulutus
Valistusmestarimme Heikki Vähtäri suoritti Pelastusopistolla turvallisuuskouluttajan peruskurssin.

Neljä jäsentämme suoritti SPEK:n Pärjätä 72 tuntia omillaan-kurssinkouluttajakoulutuksen.

Turvallisuusviestintä

Vuoden aikana järjestettiin 27 (v 2017 31)valistustilaisuutta ja valistettiin 3 823 henkeä  (v 2017 6 653). Valistamiseen käytettiin 460 (v 2017 500)tuntia.

Kohteina olivat mm koulut ja eri yhdistysten tilaisuudet.

PÄIVÄ PALOASEMALLA-tilaisuudessa oli 516 (v 2017 335)henkeä, joista lapsia 204.

Olimme mukana myös Suomi Areenan tapahtumissa.

Syksyllä jaettiin Porin alueella 332 henkilölle heijastimet.

Valistusryhmän organisaatio
Valistusmestarina on toiminut Heikki Vähtäri ja apulaisvalistusmestarina Esa Heino. Sihteerinä on ollut Antero Luonila.

VPK:mme jäsenistä Valistusryhmän toimintaan on osallistunut yhteensä 71 (v 2017 94)henkeä. Osastoittain: Esikunta 4, Hälytysosasto 25, Naisosasto 13, Nuoriso-osasto 5, Soittokunta 18 ja Tukiosasto 6 henkeä.

Harrastustunnit
Valistusryhmän harrastustuntimäärä oli yhteensä 856 (v 2017 997) tuntia.Osastoittain tunnit jakaantuivat seuraavasti: Esikunta 22 (45), Hälytysosasto 336 (365), Naisosasto 115 (99), Nuoriso-osasto 52 (110), Soittokunta 19 (24) ja Tukiosasto 312 (354) tuntia.

Heikki Vähtäri                                                   Antero Luonila
valistusmestari                                                 Valistusryhmän sihteeri

Esikunnan toimintakertomus 2018

ESIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

62. toimintavuosi

YLEISTÄ TOIMINNASTA:

Esikunta on jatkanut johtosääntönsä mukaista toimintaa. Vuosi 2018 oli Esikunnan 62:s toimintavuosi.

Osaston tarkoituksena on vapaaehtoisen palokuntaperinteen ja -hengen vaaliminen ja kehittäminen sekä VPK – toiminnan tukeminen parhaan kykynsä mukaan.

Toimintakertomusta täydentäviä yksityiskohtaisia tilasto- ym. tietoja on tilastonikkari Teuvo Kaapelin laatimissa asiakirjoissa ja tietenkin kokousten pöytäkirjoissa.

Esikunta kiittää kaikkia palokuntalaisia ja yhteistyötahoja hyvästä yhteistyöstä.

JÄSENISTÖ:

Kertomusvuoden lopulla Esikunnan kirjavahvuus oli 14 palokuntaveteraania, joista toimintaan osallistui 8 – 12 henkeä. Esikuntalaisia on osastona ja jäseninä osallistunut n. 50 eri oman toimintansa, VPK:n yhteisiin tai sidosryhmätapahtumiin kooten niistä yhteensä 836 harrastustuntia (2017 1443). Talkooapua on jouduttu vähentämään, mutta oman panoksensa Esikunta antoi Laskiaismarssin soihtujen kunnostuksessa ja Päivä Paloasemalla –tapahtuman tehtävissä. Teuvo Kaapeli on huolehtinut, että Kerhohuoneen seinäkello jaksaa raksuttaa ja mitata myös tulevaa aikaa. Jäsenistön merkkipäivä- ja kuolintiedot on mainittu kertomuksen seuraavassa luvussa tapahtumajärjestyksessä. Tauno Partaselle Hallitus myönsi hänen omasta pyynnöstään eron 5.9. Esikunnan 7.8. kokouksen esityksen perusteella.

Esikunnnan vanhin jäsen vuodenvaihteessa oli Kauko Niittymaa ja nuorin Marko Koponen ja jäsenten keski-ikä 73,79 vuotta.

Matti Kraapo on palokunnan kunniapäällikkö. Edesmennyt Altti Lehtola oli kunniajäsen.

VARSINAINEN TOIMINTA:

Seuraavassa on tapahtumat esitetty kuukausittain aikajärjestyksessä. Kuukausikokousten pöytäkirjat osanottajineen ja muiden tapahtumien kutsut ja ohjelmat ovat pöytäkirjojen liitteinä.

9.1.              Kuukausikokous, paikalla kahdeksan jäsentä.

6.2.               Esikunnan kevätkokous pidettiin laskiaisen takia poikkeuksellisesti kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Paikalla oli 7 jäsentä.

12.2.           Soihtutalkoissa Matti Kraapo, Teuvo Kaapeli ja Lauri Lempinen kunnostivat     parikymmentä soihtua. Todettiin, että Esikunnan osalta tulevaisuudessa luotetaan soihtujen kunnostukset nuorempiin käsiin.

13.2.           Laskiaismarssia kävi seuraamassa Matti Kraapo.

15.2.             LSPeL:n Porin toiminta-alueen kevätseminaariin osallistui Teuvo Kaapeli.

4.2.               LSPeL:n ja Porin toiminta-alueen yhteinen ulkoilupäivä oli Nakkilan Salomonkalliolla klo 12 – 15. Paikalla oli Tapio Vuorenmaa.

24.2.             LSPeL:n toiminta-alueen norssipilkkikilpailu pidettiin Reposaaren jäillä klo 10 – 13. Ari Lehtimäki kuljetti palokuntamme nykyttäjät kilpailupaikalle. Hänen lisäkseen kilpailuun osallistui Altti Lehtola.

13.3.            Kuukausikokous, paikalla oli 8 jäsentä.

10.4.            Kuukausikokous, paikalla oli 9 jäsentä.

14.4.             Antti Lepistö poistui vahvuudesta. Hän oli syntynyt 25.12.1930 ja liittyi VPK:aan 25.6.1958. Siunaus oli Isossa Kappelissa 11.5. klo 13.00. Kauko Salonen, Lauri Lempinen ja Ari Lehtimäki olivat saattamassa.

19.4              Porin ja Turun veteraanien vierailu Tampereelle. Vierailukohteena oli Poliisimuseo Poliisiammattikorkeakoululla Hervannassa. Matkassa olivat Matti Kraapo, Teuvo Kaapeli, Pertti Koponen, Tapio Vuorenmaa, Kauko Salonen, Ilkka Vastamaa ja Lauri Lempinen.  Ari Lehtimäki huolehti totuttuun tyyliin matkalaisten kuljetukset ovelta ovelle.

21.4.             VPK:n kevätkokoukseen klo 15.00 Kerhohuoneella osallistuivat Matti Kraapo, Teuvo Kaappeli, Kauko Salonen ja Lauri Lempinen.

8.5.              Kuukausikokous, paikalla oli 8 jäsentä.

16.5.             Mauno Salminen poistui vahvuudesta, siunaus läheisten läsnä ollessa 2.6.
Mauno Salminen oli syntynyt 1.9.1924 ja liittynyt VPK:n Soittokuntaan 31.12.1976.

24.5.             LSPeL:n Porin toiminta-alueen veteraanipäivä Pihlavassa klo 13.00. Tilaisuuteen osallistuivat Teuvo Kaapeli, Tapio Vuorenmaa ja Lauri Lempinen. Päivän anti oli perinteinen.

4.6.               Oli Porin VPK:n 155. vuosipäivä. Kunniakäyntiin VPK:n perustaja Anders Axel Anderssonin haudalla ja palokunnan 150-vuotisjuhlien yhteydessä paljastetulla muistomerkillä osallistui osastonjohtaja Lauri Lempinen.

Illansuussa  ennen kahvitilaisuutta jaettiin palokunnan jäsenille vuosimerkit. Esikunnan jäsenistä merkkiään olivat vastaanottamassa (tai eivät olleet):

  • 45 v: Pertti Koponen ja Petri Vinberg
  • 40 v: Pertti Kauppila
  • 35 v: Marko Koponen
  • 30 v: Ari Lehtimäki ja Lauri Lempinen
  • 20 v: Ilkka Vastamaa

9.6.               Palokunta kuvattiin Raatihuoneen puistossa, jonka jälkeen oli 155-v-juhla Suomalaisella Kubilla. Esikunnasta olivat paikalla Matti Kraapo, Ari Lehtimäki, Teuvo Kaapeli, Kauko Salonen, Ilkka Vastamaa ja Lauri Lempinen. Teuvo Kaapelille ojennettiin 50-vuotispalvelumerkki.

12.6.             Porin ja Kaarinan veteraanien vierailu Saloon. Tulokahvit olivat VPK-talolla, päivän vietto kesäpaikka Palorannassa. Matkassa olivat Matti Kraapo, Kauko Salonen, Teuvo Kaapeli, Ilkka Vastamaa, Lauri Lempinen ja mainiona kuljettajana    ovelta ovelle toiminut  Ari Lehtimäki.

13.6.             Klubitoimikunnan järjestämä lauluiltaan osallistuivat Teuvo Kaapeli ja Lauri Lempinen

7.8.               Esikunnan vuotuinen kilpailu ja kokous Yyterin golfkentällä. Paikalla oli 8 esikuntalaista. Kilpailun voitti Altti Lehtola, toinen oli Johannes Karttunen ja kolmas Ilkka Vastamaa. Täydelliset tulokset ovat syyskuun kokouksen pöytäkirjan liitteenä. Kilpailun jälkeen pidettiin kokous, jossa todettiin Tauno Partasen eroilmoitus.

23.8.             LSPL:n veteraanipäivä oli hotelli Ellivuoressa Sastamalassa Pirkanmaalla yhteistoiminnassa Kaakkois-Satakunnan ja Sastamalan toiminta-alueen veteraanien kanssa. Päivän avaussanat lausui  KaSaSan veteraanitoimikunnan puheenjohtaja Pekka Lehtinen, jonka jälkeen Kiikan Torvisoittokunta puhalsi kaksi kappaletta. Tervehdyksen esitti Sastamalan kaupunginjohtaja Jaakko Malmberg, jonka jälkeen kuultiin Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Olli-Pekka Ojasen alueellinen ja valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. Laulukoulu Preston johtaja Päivi Vahela-Nykäsen oppilaat esiintyivät vielä ennen lounasta ja lisäksi kuultiin torvisoittoa.

Iltapäivän osuuteen sisältyi Pirkanmaan pelastuslaitoksen Pirkanmaan pelastuslaitoksen kalustoesittelyä,  Kiikan VPK:n junailema huopatossunheitto kilpailu sekä seurustelua ja yhdessäoloa virvokkeita ja makkaraa nauttien.

Yhteensä päivään osallistui yli 300 veteraania 45 eri palokunnasta. Porin toimialueen veteraanivaliokunnan järjestämään yhteiskuljetusta hyödynsi 45 veteraania 7 eri vpk:sta. Esikunnasta mukana olivat Marko ja Pertti Koponen, Tapio Vuorenmaa, Teuvo Kaapeli, Kauko Salonen ja Lauri Lempinen. Tarja Hakanen ja Pirjo Soini täydensivät palokuntamme edustusta.

11.9.            Kuukausikokous = osaston syyskokous, paikalla oli yhdeksän jäsentä.

23.9.            VPK:n Porin päivän ennakkojärjestelyihin ei aiemman päätöksen mukaan enää osallistuttu. Benzin tallia ei voitu esitellä sen alennustilan vuoksi.

9.10.            Esikunnan vuosipäivän kuukausikokouksessa oli seitsemän jäsentä. Kunnioitettiin14.9. menehtyneen kunniajäsen Altti Lehtolan sekä syyskuun lopulla menehtyneen Kauko Salosen Leila-puolison muistoa hiljaisella hetkellä.

  • Altti Lehtola oli syntynyt 13.11.1937. Hän liittyi Porin VPK:n 3. joukkueeseen 17.5.1966. Hänen lukuisista luottamustoimistaan mainittakoon:

∙ taloudenhoitaja (nykyään isännöitsijä), varusmestari
∙ Hallituksen jäsen 1977 – 1998
∙ 1. tai 2. varapäällikkö 1988 – 1993
∙ palokunnanpäällikkö 1994 – 1998
∙ kutsuttiin kunniajäseneksi 7.6.1998

13.11.          Kuukausikokous, paikalla seitsemän jäsentä.

17.11.           VPK:n syyskokous klo 15.00, Kerhohuone. Paikalla olivat Matti Kraapo, Teuvo Kaapeli, Ari Lehtimäki ja Lauri Lempinen.

20.11.           Kauko Niittymaa täytti 85 vuotta. Onnittelukäynnillä Luvialla kävivät Teuvo Kaapeli, Kauko Salonen ja Tapio Vuorenmaa ja Lauri Lempinen. Päivänsankarille ojennettiin 55-vuotispalvelumerkki, jota hän oli aiemmin ollut estynyt vastaanottamasta.

24.11.          Päivä Paloasemalla. Esikunnasta olivat paikalla Matti Kraapo, Teuvo Kaapeli ja Tapio Vuorenmaa.

11.12.          Naisosaston kattamaan jouluruokailun Porin palolaitoksen veteraanien ja kutsuvieraiden kanssa tehtiin varaus 70 hengelle. Kustannusjaoksi muodostui: VPK 25, palolaitoksen veteraanit 45 henkeä. Toteutukseltaan tilaisuus noudatti edellisvuoden mallia. Anne-Marie Kiiski säesti yhteislauluja ja esitti lopuksi Selim Palmgrenin pianosävellyksen Berceuse. Arpajaiset tuottivat iloa 20 onnelliselle voittajalle. Aamuiseen pöytätalkoseen olisi odotettu enemmän kantavia käsiä.

Esikunnasta herkkuja nauttivat Matti Kraapo ja Pertti Koponen sekä aveceineen Teuvo Kaapeli, Kauko Salonen, Tapio Vuorenmaa, Johannes Karttunen (arpojenmyynti) ja Lauri Lempinen, joka ohjaili tilaisuuden kulkua.

OSASTON TOIMIHENKILÖT JA EDUSTUKSET

  • Johtaja Lauri Lempinen
  • Varajohtaja kunniapäällikkö Matti Kraapo
  • Sihteeri Ari Lehtimäki
  • Tilastonikkari Teuvo Kaapeli
  • Kahvikassan hoitaja, tila- ja autovaraukset Ari Lehtimäki
  • VPK:n Hallituksen sihteeri Ari Lehtimäki
  • Klubitoimikunta Lauri Lempinen, kutsuttuina Matti Kraapo ja Ari Lehtimäki, joka toimi Klubin sihteerinä
  • Porin Vapaapalokuntien yhdistyksen hallituksen jäsen Ari Lehtimäki
  • LSPeL:n veteraanityövaliokunnassa Ari Lehtimäki Porin aluetoimikunnan edustajana.
  • LSPeL:n Porin aluetoimikunnassa Ari Lehtimäki, varajäsen Tapio Vuorenmaa
  • LSPeL:n Porin aluetoimikunnan veteraanityön kunniajäsen on Matti Kraapo
  • LSPeL:n Porin toiminta-alueen veteraanien aluetoimikunnan puheenjohtaja Tapio Vuorenmaa, sihteeri Ari Lehtimäki
  • Lauri Lempinen osallistui Valistusryhmän kokouksiin.

ERÄITÄ MUISTETTAVIA AJANKOHTIA

Benz Poriin 17.10.1921, vuonna 2021 100-vuotishuomiot

Anders Axel Andersson 21.3.1822 – 11.6.1881, 21.3.2022 syntymästä 200 vuotta

Tukiosaston ohjelma 2019

Porin VPK ry
Tukiosasto                                                                                                               7.01.2019 /AL

TUKIOSASTON YHTEISET KOKOONTUMISET V 2019

TUKIOSASTON PÄÄTOIMINTA ON VPK:N YHTEISTEN TEHTÄVIEN HOITAMISESSA

ma 28.1.   18.00      Tukiosaston palaveri               Jouko Nurmèn

ma 25.2.   18.00      Tukiosaston palaveri ja laskiaissoihtujen kunnostus.
                                       Esikunta opastaa                      Jouko Nurmèn

ti 5.3.          17.30     Laskiaismarssi (kokoontuminen)                VPK/ Klubi

ma 25.3.    18.00     Tukiosaston palaveri                                         Jouko Nurmèn

la 27.4.       15.00     VPK:n kevätkokous Kerhohuoneella          Hallitus

la 27.4.       17.00     Talkoot.                                                                     Jouko Nurmèn

ma 26.8.    18.00    Syyskauden aloitus. Syysohjelman läpikäynti
                                       Suunnitellaan Porin päivän talkoita ym.    Jouko Nurmén

ma 23.09.   18.00   Tukiosaston palaveri
                                         Tukiosaston v 2019 toimintasuunnitelman ja
                                         budjettiehdotuksen laatiminen                   Jouko Nurmén

pe 27.09.    10.00    Kattiloiden (4 kpl) haku Nuorisotalolta
                        18:00    Teltan pystytys VPK:n pihaan.                      Jouko Nurmèn

la 28.9.        13.00     Porin päivän pihajärjestelyjen purkaminen. Jouko Nurmén

ma 30.9.     10.00     Kattiloiden (4 kpl) palautus Nuorisotalolle    Jouko Nurmèn

ma 28.10.    18.00    Tukiosaston syyskokous.                                 Jouko Nurmèn

la 23.11.         10.00     PÄIVÄ PALOASEMALLA                                Valistusryhmä
                                           Osallistutaan tilaisuuden järjestelyihin.

la 23.11.          15.00    VPK:n syyskokous                                              Hallitus

la 7.12.  17.00     Tukiosaston kauden päätöstilaisuus                 Jouko Nurmèn

Naisosaston kausiohjelma, kevät 2019

ke 16.1. Kerhoilta Ajankohtaiset asiat
ke 30.1. Kerhoilta Naisten huoneen tyhjennys
su 3.2. LSPeL talvipäivä Nakkila
su 5.2. Kahvitus / Hälytysos. VPK yläkerta
to 7.2. Kevätkokous Alueen palokuntanaiset Pori
ke 13.2. Kerhoilta Tekstiilien paloturvallisuus
ke 19.2. Kahvitus / Hälytysos. VPK yläkerta
ke 27.2. Kerhoilta Sotilaskotisisaret / vierailu
ke 5.3. Laskiaismarssi VPK kerhohuone / yläkerta
ke 13.3. Kerhoilta Jumppa
la 16.3. Henkinen tuki kurssi Pori
ke 27.3. Kerhoilta Kierrätys / luento
ke 10.4. Kerhoilta Yyterin kylpylä uinti ja ruokailu
la-su 13.-14.4. Opintopäivät/Mimmin Malja kilpailu Nokia
ke 24.4. Kerhoilta Seijan tupa/Reposaari
to 25.4. VPK:n kevätkokous VPK:n kerhohuone klo 15.00
su 28.4. LSPeL soittok.konsertti Porin Lyseo
ke 8.5. Kerhoilta Ulkoilua / Noormarkku luontopolku
la-su 18.-19.5. Olympialaiset Ahlainen
ke 22.5. Kerhoilta Alkusammutus
ke 5.6. Kerhoilta / kevätk. päätös Grillausta yms. Leenalla ollaan
30.6.-5.7. Lääninleiri Loimu 2019 Jämijärvi